perjantai 25. tammikuuta 2013

Chapter III - Yllätyksiä

Nyt meinas jo unohtua tää kirjottelu, muistinpa vielä enneku lähen koneettomalle viikonlopulle!

Tällä viikolla saatiin onneks projektipaikka Kristilliseltä opistolta. Maahanmuuttajille pitäis siis lähteä opettamaan tablettien salaisuuksia, hhui!

Oon nyt tän viikkoa lukenu tableteista useampia artikkeleita, minkä myötä myös kandi on edenny. Miusta on huvittavaa, että tiedän jonku verra tällä hetkellä, mihi kaikkeen tabletteja voi koulumaailmassa käyttää, miten ne vaikuttaa oppimiseen ja sitä kautta hyödyt ja haitat, mutta annapa tälle tytölle tabletti eteen, ni hyvä että nettiin pääsen. Tässä tuntuu olevan jokin ristiriita?

En muista kirjottelinko tuossa aiemmin, että oon aikamoisen kriittinen teknologian koulukäytöstä. Miun mielestä lapset ja nuoret viettää ihan tarpeeksi aikaa näyttöpäätteen ääressä ilman, että sitä pitäis tehdä koulumaailmassaki. Nytpä on kuitenki ajatukset vähä alkanu kallistua siihe, ettei tabletit ookkaan all bad!

Tableteista on nimittäin todella mielenkiintosia tuloksia. Oppilaat mm. tekee tunneilla vähemmän turhia ja ylimääräsiä, omia juttujaan (tarkoittaa myös, että tablettia käytetään yllättävän vähän muuhun ku annettuun tehtävään), motivoituu paremmin tehtävästä ja jopa oppii syvällisemmin aihetta. Samalla oppilaat voi saada opettajalta välitöntä palautetta, kun sitä tarvii. Ja helposti. Tietenkii kaikki tämä vaatii sen, että opettaja osaa yhdistää tekniikan opetuksee luonnollisesti ja siten, että kaikki hyöty otetaan irti.

Muistan kun joskus ennen tätä tabletti-hypetystä katoin telkkarista juttua, että lapset oppii lukemaan nopeammin tablettien avulla. Vähättelin tätä asiaa enkä ottanut tosissaan. Miten joku tekninen laite voi vaikuttaa siihen! Mutta, nytpä on vähän pitänyt pyörtää tiukkoja mielipiteitäni. Tällaiset tulokset tulisi hyödyntää koulumaailmassa, koska näyttää siltä, että tablettien nousukausi vaan jatkuu.

Tuntuuki siis, että tulevaisuuden opettajilla tulisi olla entistä laajempi koulutus tietotekniikan käytötä. Tablettien tai minkä muunka laitteen käyttöä ei opi tuosta noin vaan, se vaatii perehdytystä ja harjoittelua. Joka tapauksessa, käytöstä on saatu mielenkiintoisia tuloksia ja oon ite huomannut lukevani näistä tutkimuksista oikein innoissani, mitä en olis vuos sitte uskonu!

Jos joku haluaa lukea tablettien tutkimuksista, vinkkaa miulle ni voin kertoa parikin avartaa juttua! On nimittäin oikeasti yllättävää ja mielenkiintoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti